Nevski Prospektin varrella: Nörtit Viipurissa

Tervehdys Viipurista. :)
Kuva by David.

Nyt luvassa megalomaaninen kilometripostaus viikonlopun Viipurin matkasta. Matkakumppanini David on mobiilinörtti, ja sellainen seuralainen sopii kaltaiselleni valokuvausnörtille älyttömän hyvin. Ei tarvinnut kuunnella valitusta, kun räpsin kuvia jatkuvalla syötöllä. Ah ihanuutta, sain nörtteillä niin paljon kuin huvitti.

Lähdettiin Davidin kanssa matkaan lauantaina puoli kahden aikaan. Pietarista Viipuriin voi matkata kätevästi paikallisjunalla eli elektriskalla, joita lähtee Pietarin Suomen-asemalta eli Finlandskii Vokzalilta siis. (Linja-autolla pääsee myös, mutta niistä en tiedä sen tarkemmin.) Osa junista pysähtyy jokaisella väliasemalla ja silloin matka vie 2.5-3tuntia. On myös nopeampia junia, jotka eivät pysähdy kuin parilla väliasemalla. Molempiin juniin lippu maksaa 180 ruplaa eli vajaat viisi euroa. Pietarista on matkaa Viipuriin 130 kilometriä.

Pietarissa käytiin ostamassa liput hyvissä ajoin ja mentiin sitten aseman eteen nauttimaan auringosta ja kahvista. Virhe. Laiturille mentiin noin 15 minuuttia ennen junan lähtöä, mukamas ajoissa, mutta siinä vaiheessa istumapaikat oli jo lähes täysin viety. Tunkemalla ja tiivistämällä mekin saatiin istumapaikat, mutta vain hetkeksi. Parin aseman jälkeen junaan tunki lisää mummuja ja pappoja, joten luovuttiin paikoistamme ja taidettiin sitten seistä puolisen tuntia tai kolme varttia. Ilmeisesti porukka oli matkalla pitkän viikonlopun viettoon mökeilleen. Onneksi loppumatka saatiin istua ja ehdittiin siinä sitten syödä eväätkin.

Junassa matkustavan kannattaa muuten säilyttää matkalippu matkan loppuun asti. Niin Pietarin kuin Viipurin asemalla oli elektroniset portit, joista pääsi läpi vain lukemalla lipun viivakoodin lukijassa.

Paikallisjunassa. Tässä oltiin jo saapumassa Viipuriin ja
penkit tyhjenivät, kun ihmiset rynnivät ovelle.

Rautatieasema.

Majoituttiin Viipurissa Lepakko-hotellissa eli hotellissa Летучая мышь, osoitteessa Nikolaeva 3. Hotelli on ihan keskustassa, rautatieasemalle oli ehkä 10 minsan kävelymatka ja Punaiselle torille viisi minuuttia. Käveltiin tosin hotellille kiertoreittiä, koska älypuhelin opasti meidät ensin väärään paikkaan. Ihmisopas toimii paremmin kuin kännykkä. ;)

Hotellihuone ei ollut ihan halvimmasta päästä, mutta haluttiin viettää loma viihtyisässä paikassa ja se valinta oli oikein oiva. Oltiin tosi tyytyväisiä hotelliin. :) Kiinnostuneet voivat tsekata hotellin kotisivut tästä linkistä.

Venäjällä hotellit ei yleensä suostu majoittamaan asiakkaita ilman passia, viisumia ja maahantulokorttia. Suomesta tulevilla nämä on tietty mukana, koska muuten ei rajan yli pääse. Kun varasin hotellihuonetta, respanainen erikseen muistutti, että passit ja muut dokumentit täytyy olla mukana, muuten ei ole hotelliin asiaa.

Lepakko-hotelli on pieni ja söpö, siellä on 21 huonetta.

Julkisivu on kunnostettu, kulman takana odottaa ränsistyneempi näky.

Huone oli siisti ja hieno, joskin aika pieni.
Peili avarsi tilaa.

Euroremontoitu kylppäri.

Aula oli viihtyisä ja siellä toimi ilmainen langaton netti.

Hotellin ravintola, jossa myös aamupala tarjoiltiin.

Aamupalalla oli blinejä, munakasta, puuroa, makkaraa, pekonia,
paahtoleipää ja leikkeleitä. Jotakin vihreää olisi siihen settiin kaivannut.
Ois sieltä lautaselleen voinut kasata enemmänkin ruokaa.

Lauantainailtana guljailtiin ympäri Viipuria ilman suunnitelmaa. Kaupungissa on kätevintä liikkua kävellen, niin pieni ja kompakti se on.

David Salakkalahden rannalla.

Raunioita.

Turisti.
Kuva by David.

Kaupunki oli paikoitellen roskainen.

Torkkelinpuistossa on suomalaisen Jussi Mäkysen hirvipatsas.
Googlauksen mukaan pronssinen hirvi pystytettiin Viipuriin 1928.

Torkkelinpuistossa on Alvar Aallon suunnittelma kirjasto.

Ruokakaupan kakkuvalikoima on laaja.

Suomenkielisiä kylttejä näkee runsaasti.

Illallista käytiin syömässä Ricotta-nimisessä ravintolassa Severnaja Ulitsalla eli Pohjoisella kadulla. Paikassa oli lauantai-iltana paljon väkeä ja musiikki pauhasi kovalla volyymillä. Seurueita oli lapsiperheestä bisnesmiehiin ja pariskuntiin. Davidin kanssa mietittiin, että Viipurissa kahvilat ja ravintolat ovat paljon "venäläisempiä" kuin Venäjän suurkaupungeissa. Esimerkiksi Pietarissa on älyttömästi ylikansallisia ketjupaikkoja, joissa ollessaan ei voi mitenkään sanoa, missä maassa on. Viipurin ravintoloissa esimerkiksi sisustus oli usein vähän vanhanaikainen ja jopa mauton, tårta på tårta.

Viipurin kasvisruokatarjonta tuntui olevan aika paljon jäljessä Pietaria, ja turvallisinta oli valita listalta pitsaa. Yleisesti ottaen ruokalistoilla oli paljon erilaisia liha- ja kalaruokia. Sushia oli kuitenkin tarjolla myös Viipurissa. Se tuntuu olevan kovin venäläinen ilmiö, että moni ravintola tarjoaa sitä sun tätä - sushia, italialaista ja venäläistä sen sijaan, että keskityttäisiin vain yhden maan tai alueen keittiöön.

Hintatasoltaan Viipuri on musta jonkin verran halvempi kuin Pietari. Toisaalta keskustassa oli turistipaikkoja, joissa oli turistihinnat. Ricottassa viinilasi oli kyllä ihan saman hintainen kuin Pietarissa, taisi olla 150 ruplaa eli nelisen euroa.

Ricotta-ravintola päiväsaikaan kuvattuna.

Pitsaa ja viiniä. Perussettiä, kohtuullisen hintaista ja hyvää.

Viipurissa asuu noin 80 000 asukasta, ja se on tosi söpö pikkukaupunki. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kaupungissa oli sellainen rento, kotoisa tunnelma. Toisaalta Viipurissa kyllä selkeästi huomaa, että se on turistikohde - siellä on elinvoimaa ja vieraita kieliä kuuli puhuttavan jatkuvasti.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja oli lämmintä, joten lähdettiin kävelemään kaupungille. Mä halusin ehdottomasti mennä torille, joten suunnattiin siis sinne. Myyjät huutelivat suomeksi ja yrittivät kaupata rihkamakelloja ja piraattitietokoneohjelmia. Pihalla tönötti muutama koju, mutta suurin tarjonta oli kauppahallissa.

Kojuja ja taustalla oleva rakennus on kauppahalli.

Sukkatarjontaa. Mä ostin pitkävartiset sukat,
kun edelliset Venäjältä ostetut ovat jo kuluneet puhki.

Kuivattuja hedelmiä.

Maatuskat rivissä, Tarjakin se siellä.

Torilla.
Kuva by David.

Lihatiski.

Ihanan runsas hedelmäkoju.

Sunnuntaina turistilaumat kiersivät Viipuria ja paljon kuuli puhuttavan suomea. Tosi monen kaupan ja ravintolan kyltit on suomeksi, joten Viipuri on suomalaisille helppo Venäjä-matkailun kohde. Viipuri on vanha kaupunki, se on perustettu vuonna 1293 ja kaupungin linnaa alettiin rakentaa samana vuonna.

Turistilauma ja minä.

Kaupungissa pystyy hyvin tuntemaan sen, että se on ollut suomalainen kaupunki - siellä on suomalaista arkkitehtuuria ja historia on läsnä. Suomen rajalta on matkaa Viipuriin 40 kilometriä, niin lähellä se on.

Aikaisemmin olen kuullut Viipurista monenlaisia tarinoita, sillä sukulaiset ovat reissanneet siellä jonkin verran Neuvostoliiton hajottua. Yleisimmät tarinat ovat, että Viipurissa on likaista ja ränsistynyttä, siellä on kerjääviä pikkulapsia ja paljon taskuvarkaita. Reissullamme havaitsin ainoastaan, että osa rakennuksista oli ränsistyneitä ja roskaakin oli maassa paikoitellen, ei kuitenkaan kaikkialla. Varkaita ja kerjäläisiä en havainnut.

Paparazzi kuvassa.

David ja taustalla Viipurin linna.

Kahvit terassilla. Aurinko lämmitti ihanasti.

Viipurin linnaa alettiin rakentamaan 1293.
Torniin olisi voinut pientä maksua vastaan kiivetä,
mutta korkeanpaikankammon takia en edes yrittänyt.

Viipurin linna.

Linnan muurit.

Taidessa talonseinässä.

Sivukaduilla oli rähjäisiä, hylättyjä taloja.

Käytiin sunnuntaina syömässä paikassa nimeltä Art-Kafe Duet, kuviteltiin sen olevan joku taidehörhöpaikka, mutta ihan tavis ravintola se oli. Viipurin reissulta en voi esitellä perinteisiä venäläisiä ruokia vegeruokavalioni takia, mutta David tutustui johonkin pihviannokseen ja pitihän siitäkin sitten ottaa kuva. Mä tilasin neljän juuston pitsan, koska se vaikutti turvalliselta valinnalta. Tilatessa tarjoilija oikein erikseen mainitsi, että pitsa on sitten iso, oletko ihan varma, että haluat sen. No totta kai haluan!